Sastamala Messut

25.-26.4.2015 järjestetyillä Sastamala Messuilla Nostelema oli esittelemässä toimintaansa. Viikonlopun aikana ehdittiin jutella satojen messuvieraiden kanssa ja arvuuttamaan kuinka monta toistoa penkkipunnerruksessa 50 kg:lla onnistuu kolmessa minuutissa. Lauantaina päivän kovin suoritus oli 81 toistoa neljän messuvieraan arvauksen päästessä yhden päähän. Lähimmäksi päästeiden keskuudesta voittajaksi arvottiin Helena Särkänkahti. Sunnuntaina kovin suoritus oli 62 toistoa ja oikein arvanneita oli kolme, joista arpaonni suosi Tauno Koivusta. Molemmat voittjat saivat Nosteleman jäsenyyden ja 14 kuukautta saliaikaa eli kesäkuntoon 2016 -kampanjan mukaisen paketin. Kesäkuntoon 2016 paketti sisältää 14 kuukautta treeniaikaa, vaikka onkin hinnaltaan normaalin vuosikortin mukainen. Keskimääräiseksi kuukausihinnaksi muodostuu alle 21 euroa.
ständi1
jalmari_1600
Myös Jalmari eli Nordea pankin maskotti innostui kokeilemaan penkkipunnerrusta ja rauta liikkukin maskotin käsissä kevyesti.
ruuhka2