Treenaa sinulle sopivasti
Nyt treenataan ja kovaa! Personal trainer tai kaverit huutaa vieressä että vielä menee, lisää rautaa tankoon, kovemmat sykkeet, pakkotoistoja, supersarjoja ja vielä negatiivisia toistoja päälle.
Onhan näillekkin paikkansa, mutta ei aloittelijan ohjelmassa. Kaikessa yksinkertaisuudessa lihaskuntotreenissä pyritään aiheuttamaan kropalle normaalista poikkeava ärsyke, johon keho reagoi korjaamalla syntyneet lihasvauriot. Nämä korjatut lihakset sitten palautuneena pystyvät seuraavalla kerralla tuottamaan taas hieman enemmän voimaa.
Varsinkin kun on aloittelemassa aktiivista elämäntapaa, saavutetaan positiivisia terveysvaikutuksia hyvin pienillä muutoksilla. Suoraan ei kannata hypätä syvään päätyyn ja koittaa tehdä kaikkea täydellisesti. Nauti positiivisista muutoksista ja käytä lisääntyvä energia fiksusti kehittämään toimintaa myös tulevaisuudessa.
Treenauksesta ei saa tulla liikaa lihasvaurioita, varsinkaan aluksi. Myös palautumiskyky kehittyy treenauksen ohella, kehosta tulee tehokkaampi korjaamaan syntyneet vauriot. Liiat vauriot kestävät liian kauan palautua ja ovat riskitekijä yleisen terveyden kannalta.
Tärkeää on myös varmistua että antaa keholle mahdollisuudet palautumiseen. Riittävä, laadukas uni, yhdistettynä fiksuun ruokailuun ja oikein mitoitettuun treenimäärään on kokonaisuus, jolla kunto paranee kohisten.
Hyvän ohjelman tavoite on progressiivisesti kasvattaa kokonaisrasitusta mahdollisimman pitkään. Tämä onnistuu todella hyvin kun asetetaan lähtötilanne kohdalleen ja rakennetaan ohjelma, jossa kuormitusta pystytään nostamaan viikko viikolta, pitkän aikaa. Kuormitusta voidaan kasvattaa monella tavalla, joista helpoimmat ovat volyymi, intensiteetti, frekvenssi ja sarjatauot.
Tietenkin sitten kun takana alkaa olemaan treenivuosia muuttuu homma erilaiseksi. Usein esimmäinen mikä kannattaa ottaa mukaan on kevennysviikot. Seuraavaksi voi varovasti lisätä ensimmäisen kappaleen erikoistekniikoita. Kun treenivuosia alkaa olemaan takana yli 5 ei voi olettaa enää saavansa kehitystä kaikkeen kerralla, vaan pitää priorisoida ja ylläpitää osa-alueita vartalosta.
Tunnista millä tasolla itse olet ja treenaa sille sopivasti. Myöskään avun pyytäminen tässä ei yhtää huono idea. Apua mieluusti tarjoaa meidän valmentajat. Onko tänään se päivä kun aletaan tekemään asioita fiksusti?
Vielä tammikuun ehtii liittymään jäseneksi vanhoilla hinnoilla. Hinnat eivät muutu vanhoihin tilauksiin, joten kuun loppuun on aikaa varmistaa edullinen hinta myös jatkossa.